2.8.2009

Vanhus!

Parissa vuodessa ikää tulikin huimasti. Tänään tuli todettua ettei minusta ole enää lähtemään huvipuistoon. Pari tuntia jaksoin jonottaa mitä huimimpiin vuoristoratoihin ja tuli uusi Tyrskykin koeajettua. Sitten iski nälkä, jonka seurauksena sekä päänsärky että väsymys ja voimattomuus. Viimeiset tunnit sitten istuinkin penkillä sateessa ja toivoin hartaasti että pääsisin kotiin.

Siinä penkillä istuessani tarkkailin ihmisiä. Vähän matkan päässä seisoskeli isomahainen, ehkä kolmissakymmenissä oleva mies. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi paitaan, jossa luki: "Komia on aina komia." Jouduin kelaamaan, mistä lausahdus oli tuttu. Hän kääntyi ja näin selässä Lauri Tähkän ja Elonkerjuun logon. Sehän se. Punainen lippiskin oli päässä. Huomioni kiinnittyi hetkeksi kavereihin, jotka lähettelivät lentosuukkoja ja viittoivat menevänsä vielä aikakone-nimiseen laitteeseen. Hymyilin vastaukseksi.
Sitten huomasinkin miehen tuijottavan minua. Hän katsoi märkiä vaatteitani ja lopulta suoraan silmiini. Tuijotin häntä takasin, mutta hän ei tehnyt elettäkään kääntääkseen katsettaan. Ilmeessä oli jonkinlaista flirttiä (joka suoraansanottuna kuvotti) ja hetken jo luulin että hän aikoo istua viereeni penkille. Hän tyytyikin vain piirittämään minua ja kävelemään edestakaisin edessäni, vilkaisten välillä suuntaani. Silloin äiti soitti ja kertoi odottavansa meitä parkkipaikalla.

Ei kommentteja :