16.5.2012

Paikka se on tämäkin



Tein tunnin pyörälenkin Hyvinkään tuntemattomiin kolkkiin. Minut houkutteli ulos ihanan lämmin auringonpaiste, mutta takaisin tullessa etelästä työntyi tummanharmaita pilviä ja tuuli sen kun yltyi! Salaa toivon, että kesän ensimmäinen ukkonen yltäisi tänne asti... Minulla oli tänään siis vapaapäivä, joka alkoi sillä että olin jo heti kahdeksan jälkeen ostamassa ruokailuhuoneeseeni (=parvekkeelle) mattoja! Vielä en saanut niitä lattiaan asti, sillä ruokailuryhmän maalaus on pahasti kesken ja koko ruokailutilani on hävettävän sotkuinen.


Parvekkeen pylväällä sitä vastoin on kohta kaunis olo, sillä puin sen päivällä kanaverkkoon. Viereen istutin köynnöksen, joka saa kesän aikana kivuta vaikka kattoon asti!


Tämä kuva on muutaman päivän takaa, kun jääkaapista "ei löytynyt mitään". Tein siis elämäni ensimmäisen munakkaan, joka sisälsi kinkkua, paprikaa ja herkkusieniä!

Ei kommentteja :