18.6.2014

PIKKURAHALLA

Kiertelin maanantaina jo ensimmäisissä alennusmyynneissä kauppakeskus Willassa. Pidemmän aikaa olen jo toivonut itselleni vähän näyttävämpää kaulakorua, joita on kyllä tässä vuoden aikana ollut jos jonkinmoista tarjolla. Mikään koru ei ole joko värin tai muotoilun puolesta ollut silmääni miellyttävä, mutta tällä kertaa törmäsin ale-hyllyllä mielenkiintoisen näköiseen koruun. Heti sovittaessa totesin, että malli on aivan väärä, sillä se vain korosti paksua kaulaani. Olin jo laittamassa korua pois, kun päätinkin vilkaista oranssia hintalappua, joita oli lätkitty päällekäin ainakin neljä. Koru oli alennettu 25 eurosta kolmeen euroon! En siis jäänyt miettimään, vaan ostin sen itselleni. Kotiin päästyäni purin korun ja kasasin sen uudelleen minulle sopivampaan malliin.
blogiin1 blogiin2
Vaikka koru näyttää hieman tönkölle, se istuu nyt paremmin kuin alkuperäisenä. Eikä kolmella eurolla olisi saanut mistään näin kauniita korutarpeita!

Ei kommentteja :