3.12.2015

LUUKKU 3: IITAN TAATELIKAKKU

Tämän kakun ohjeen olen jakanut jo aiemmin vuosi sitten, mutta teen sen nyt pienenä muistutuksena uudelleen. Tämä kakku on löydyttävä joulun herkkupöydästä! Kahvikakuthan säilyvät hirvittävän hyvin ihan huoneenlämmössäkin, mutta taatelikakku mehevöityy entisestään kun sen käyttää pakkasessa. Voit siis leipoa kakun jo nyt valmiiksi pakastimeen ja kaivaa sen esiin aaton aattona. Itse tein tällä ohjeella kaksi kakkua 1,2 litran vuokiin, eli yhteen isoon kakkuun tarvitsee vähintään 2,4l kakkuvuoan. 

Iitan taatelikakkuun tarvitset:
250 g (1pkt) taatelipaloja
2-3 dl vettä
200 g voita
1 dl sokeria
2 kananmunaa
150g rouhittua tummaa suklaata
4½ dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
vajaa 1 dl vahvaa kahvia
loraus punssia (tai karvasmantelilikööriä)
vuokaan 1rkl voita ja korppujauhoja

- Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
- Mittaa kattilaan vesi ja murustele taatelit joukkoon. Keitä soseeksi ja lisää vettä jos tuntuu siltä, että vesi haihtuu liian nopeasti.
- Ota kattila pois levyltä ja lisää paloiteltu voi ja sokeri.
- Tässä vaiheessa joukkoon voi lisätä kaiken tai osan suklaasta, sillä silloin se sulaa mukavasti taikinan joukkoon. Jos kakkuun haluaa suklaapaloja, sekoita osa myöhemmin kuiviin aineisiin.
- Jäähdytä massa huoneen lämmössä.
- Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka ja keitä vahvaa kahvia. Mittaa tässä välissä kaikki kuivat aineet.
- Lisää nyt taatelisoseen joukkoon kananmunat sekä kuivat aineet kahvin ja punssin kanssa vuorotellen.
- Paista uunin keskitasolla 50-60 minuuttia.

Ei kommentteja :