6.12.2015

LUUKKU 6: ENTISAJAN JOULURUOAT

Entisajan joulupöytä on notkunut herkkuja. Satokauden päätyttyä ruokaa riitti yllin kyllin, ja uskottiin tuovan huonoa onnea jos tarjottava loppui kesken. Kinkku on aina ollut erottamaton osa suomalaista jouluperinnettä, mutta jos sianlihaa ei ollut saatavilla, saatettiin tarjota jotain muutakin. Myös kala on kuulunut joulupöytään ammoisista ajoista lähtien. Perinteisesti leipää tarjottiin monessa eri muodossa ja puuro valmistui joko ohra- tai kauraryyneistä. Ennen joulupöytään käymistä jokaista ruokalajia tarjottiin tontuille ja haltijoille kiitokseksi kuluneesta vuodesta.

o by iidapaavola92 on 500px.com
Juhlajuomana Suomessa on ollut sima ja olut, mutta myös glögi. Tiesittekö, että se on alunperin tullut tunnetuksi Ruotsissa joulutonttujen yskänlääkkeenä?

Jälkiruokina on syöty hilloja ja kuivattuja hedelmiä, jotka vastasivat nykyisiä konvehtirasioita. Myöhemmin myös appelsiineja saatettiin antaa samalla tapaa lahjaksi. Vaikka piparkakkuja ei ole kodeissa leivottu kuin vasta 1900-luvun puolella, on piparkakku itsessään yli tuhatvuotias. Hunajalla maustetut mesileivät muistuttavat hyvin paljon nykyistä piparkakkua, joita leivottiin kalliiden mausteiden takia vain luostareissa. Ne olivatkin harvojen herkkua.
Lähde, lähde

1 kommentti :

Anskunen kirjoitti...

Täähän oli aikas mielenkiintonen postaus! : )