19.4.2010

"...K-ryhmän ja S-ryhmän kaupat on varmaan kaikille aika tuttuja ja niille kuuluvat erilaiset kanta-asiakaskortit, joilla saa alennusta ja..." Niin, kiinnostaa taas todella paljon. Yritystieto ei maistunut, mutta sen sijaan yritin miettiä mihin hommiin ryhtyisin käsitöitä kierrätysmateriaaleista -valinnaiskurssilla. Viime viikolla hioin vanhan vanerisen tarjottimen, tarkoituksena maalata se valkoisella ja päällystää jollain kankaalla. Kangas on vielä valitsematta ja tyylisuunnasta ei tietoakaan. Ehkä vanhahtavaa raitaa? Vihreää tai vaaleansinistä? Kuitenkin kamalasti tekisi mieli tehdä vanhoista, haaroista puhkikuluneista, kangashousuista haaremihousut. Kaava on kristallinkirkkaana päässäni. Yksi mahdollisuus olisi myös kasata mosaiikki pyöreälle baaripöydälle. Haluan tehdä kaiken! Eikä muutama hassu tunti riitä mihinkään...

Katsahdin ulos; voi järkytys miten mustat pilvet! Jos sääukko meinaa vettä kaataa niskaani matkalla keskustaan ajotunnille, se saa kuulla kunniansa. Pistin pääni ulos kolmannen kerroksen avonaisesta ikkunasta. Alhaalla, opettajien parkkipaikalla, seisoskeli Osmo.

Tunti jaksoi kestää vielä puolisen tuntia, jonka aikana selvisi että perjantai onkin etä- eli "vapaapäivä". Silloin siis ystävien kanssa elokuviin! Astuessani pääovesta ulos, aurinko alkoi paistaa ja mustista pilvistä ei ollut tietoakaan.

Kuva: www.weheartit.com

Ei kommentteja :