25.4.2011

Jäät ja talviturkki lähti

Lämpimiä päiviä on riittänyt varmasti ympäri koko Suomen. Niin myös täällä! Lumet ovat sulaneet lähes kokonaan ja vesi alkaa järvessäkin pikkuhiljaa laskea. Eilen puolen päivän aikaan järven suuri jäälautta lähti liikkeelle ja se siirtyi järven toiselle puolelle, eli näissä mittasuhteissa vain kymmeniä metrejä. Kuitenkin sen verran että laiturin ympäristö oli täysin sula ja mielessä kävi ajatus, että josko sinne uskaltaisi pulahtaa. Illemmalla, kun saunaa lämmitettiin, lämpötila oli ulkonakin melkein +20 astetta. Riisuin ja kävelin laiturille, joka antoi sen verran periksi että jäätävän kylmä järvivesi nousi lautojen päälle ja kasteli jalat. Tiedät varmasti sen tunteen kun jalat ovat niin jäässä että nilkkoihin sattuu? Juuri siltä jaloissani tuntui, mutta siitäkin huolimatta kävin tositosi pikaisesti pulahtamassa. Ja aivan kokonaan, päälakea myöten! Tänään taidan ottaa uusiksi.


Lauantaina kävimme äidin kanssa kirpputorilla. Tällä kertaa tein poikkeuksellisen kalliita ratkaisuja, mutta kyllä se oli sen arvoista. Joku ihana naishenkilö myi vain parilla kympillä Gudrun Sjödenin villatakkeja. Minun mukaani tarttui se oranssi-violetti. Sininen sai jäädä vielä odottamaan uutta omistajaa.



Samasta loossista nappasin hyväkuntoisen nahkarepun.


Tänään olen istuskellut pihakeinussa ja lukenut Forrest Gumpin seikkailuja. Siinä vasta surkea tapaus.

9 kommenttia :

renja kirjoitti...

oi vitsit toi villatakki! ihana <33 ja aika halvalla verrattuna alkuperäsiin hintoihin :)

Iida kirjoitti...

Mä olen niiiin ihastunut Gudrunin vaatteisiin, mutta hinnan takia ei koskaan tule hommattua. Tämä on kuin uusi (:

Tuittu kirjoitti...

Oletpa ollut rohkea, kun jo veteen! Oletko hararstanut joskus myös avantouintia? Itse en ole uskaltanut.

Iida kirjoitti...

Tuittu, en ole ikinä ollut avannossa! Tämäkin oli ensimmäinen kerta kun uskaltauduin näinkin aikaisin järveen. Hyvin tavallista on, että vasta juhannuksena uskaltaudun ensimmäisen kerran pulahtaa (:

Secret kirjoitti...

Mä niin rakastuin tähän sun blogiin!


http://mialinneeea.blogspot.com/

P.S. kiitos, että linkkasit blogisi demi keskuteluuni!

Iida kirjoitti...

Kiitos paljon secret (: Tutustumpa minäkin sun blogiisi.

Anonyymi kirjoitti...

hui, mä en ois kyllä vielä uskaltanu järveen!

Hanilodesign kirjoitti...

Tosi söpö tuo villatakki! Ihanat värit! :)

Iida kirjoitti...

Hanilo: Villatakki oli oikea löytö! Takin oikea hinta on 100-120€!