3.1.2012

Taikatalvi

Hiutale toisensa jälkeen laskeutui hänen lämpöiselle kuonolleen ja suli. Hän tavoitti niitä käpäläänsä ihaillakseen niitä hetken, hän katsoi ylöspäin ja näki niiden leijuvan kasvojaan kohti. Niitä tuli yhä enemmän ja enemmän, pehmeinä ja kevyinä kuin untuvat. 
- Näinkö se käykin, mietti Muumipeikko. Ja minä kun luulin, että lumi kasvaa alhaalta päin!

Talvi on ihanaa aikaa. Rakastan kerrospukeutumista, poskia purevaa pakkasta ja lumen narinaa huopatossujen alla. Erilaisten valojen merkitys on paljon vahvempi talvella kuin kesällä; kynttilät, valosarjat, auringonpaiste valkoisia hankia vasten, takkatulen loimu... Valitettavasti myös pimeys korostuu, vähän liikaakin. Mulle pimeys tarkoittaa vähintään 10 tunnin yöunia vuorokautta kohden, unisia aamuja ja väsyneitä iltoja. Valoisa aika kuluu mahdottoman touhotuksen vallassa, mutta heti pimeän laskeuduttua toivoisin, että minulla olisi pieni näkymätön ystävä joka kastelisi kukat, pesisi vessan lavuaarin ja lämmittäisi kylmiä varpaitani.

Jos minulle tarjoutuisi mahdollisuus muuttaa muumitaloon talveksi, tekisin sen ilomielin! Voisin nukkua lämpimässä sopukassa muiden olentojen kanssa ja nähdä unia kesästä. Ja jos huvittaa, voisin työntää nokkani ulos ullakkohuoneen ikkunasta ja haistaa talven. Saisin päättää, jatkaisinko unia vai kävisinkö rakentamassa pienen lumiukon pitämään mörön loitolla...

Viime keväänä lukijoiden määrä blogissani kasvoi ihan päätähuimaavalla vauhdilla, ja nyt näyttää siltä että alaspäin mennään yhtä kovaa vauhtia. Rakkaat lukijat; lupaan herätä kevään ensimmäisenä päivänä Nuuskamuikkusen huuliharpun ensisäveliin.

3 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

tunnelmallinen blogi :)
pakko kysyä, että mikä kamera ja objektiivit sulla oikeen on, on niin kivoja kuvia...?

Iida kirjoitti...

Mulla on Canon EOS 60D ja putkina kitti ja EF-S 55-250mm 1:4-5.6 IS (:

V kirjoitti...

Sulla on ihana blogi! :)

http://dontletyouredreamsbejustdreams.blogspot.com/