13.10.2012

Nipsaise ja kiepsauta

Viime viikonlopusta asti minun on pitänyt tehdä postaus aivan ihastuttavasta kirpparilöydöstä. Nimittäin nämä loossin alahyllyllä istuneet kenkulit oikein kutsuivat minua ostamaan ne omakseni. Katsoin niitä ensin epäluuloisina, sillä ne näyttivät kovin pieniltä (minun 42 kokoiseen jalkaani), mutta onnekseni koko oli täydellinen. Kenkä istui jalkaani niin hyvin, että tiesin jonkun valmistaneen ne juuri minua varten.



Ensi viikolla minun pitäisi tehdä anopille kakku, jonka takia menin käymään Confetissa. Siitä kakusta ei sen enempää, mutta ostoksiini sain kaupan päälle valmista suklaakuorrutetta. Leivoin cupcakeseja mallitytöilleni ja kokeilin niihin valmiin kuorrutteen. Kuorrute oli valmiiksi pursotuspussissa, josta vain viivoja pitkin leikattiin reikä joko sahalaitaiseksi tai suoraksi. Itse kokeilin sahalaitaa, mutta massa oli niin tinttistä ettei siihen mitään kuviota jäänyt. Mutta sieviä niistä silti tuli!





Ja vielä tähän poikkeuksellisen pitkään postaukseen loppusilaus mallitytöistä. 


3 kommenttia :

Jasmi kirjoitti...

Namiii minkä näköisiä muffinsseja. Ei olisi pitänyt päätyä tänne sun blogi sivuille :D

Iida kirjoitti...

Hihi (:

Pauliina kirjoitti...

Oi nam noi muffinssit! :) ♥

kisstherain-p.blogspot.com