14.2.2013

Sisustusta ja ystävänpäiväkakkua

Viime viikolla eräs ilta järjestin meidän olohuoneen uuteen uskoon. Harmittelin jälkeen päin, etten ottanut ennen ja jälkeen kuvia ollenkaan. Niin tohkeissani aloin järjestellä ja siivota. Mutta tässä on nyt tämän hetkinen tilanne, johon olemme molemmat kovin tyytyväisiä!

Tänään mulla on ollut taas supertehokas päivä. Leivoin pienen ystävänpäiväkakukin. Ensin ajattelin, että olisi ollut kiva kutsua ystäviä kylään, mutta leffailta sohvan pohjalla kuulostikin tällä kertaa paremmalta. En koskaan muista/jaksa/viitsi ottaa kuvia leipomisvaiheista, mutta tänään tein poikkeuksen, ja aionkin jakaa supersimppelin sydänkakun ohjeen myös teille!

Valitse kolme samanlaista lasia. Riko yhteen kolme huoneenlämpöistä kananmunaa, toiseen vaniljasokeria ja sokeria saman verran kuin kananmunia (tai hieman vähemmän jos et halua kakusta kovin makeaa) ja kolmanteen lasiin vehnäjauhoja taas saman verran kuin kananmunia. Halutessasi voit lisätä myös hieman leivinjauhetta. Vatkaa munat ja sokeri oikein kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauhot reippaasti nostellen taikinaan. Kakkuvuokaa et välttämättä tarvitse. Minäkin tein pienen kakun ihan vain tasareunaiseen uunivuokaan, jonka halkaisija on paljon pienempi kuin irtopohjavuoan. Pohjalle vain leivinpaperi ja reunoille korppujauhot. Paista uunin alatasossa 175 asteessa 20-30 minuuttia, kunnes pinta on kauniinruskea.
Anna kakkupohjan jäähtyä kunnolla ja irrota se sitten vuoasta. Leikkaa kakku sydämen muotoon kuvan osoittamalla tavalla. 

Leikkaa kakkupohja kahteen osaan. Kostuta pohja maidolla tai sokerivedellä. Itse lämmitin mikrossa vettä, jossa oli sokeria ja sitruunamehua. 
 Levitä pohjalle sitruunatahnaa. Tahna on melko makeaa, joten sitä ei tarvitse kovin paljon.
Leivitä tahnan päälle mansikkarahka. Rahkan voi tehdä valmiiksi vaikka edellisenä päivänä tai ennen kakkupohjan tekoa, jotta se ehtii jämähtää. Vaahdota 2dl vispikermaa, lisää siihen purkki maustamatonta maitorahkaa ja pakastusrasiallinen sulatettuja, survottuja mansikoita. Liota pari liivatelehteä, sulata ne tilkkaan tulikuumaa sitruunamehua ja lorota ohuena nauhana kokoajan sekoittaen rahkan joukkoon. Lisää sokeria maun mukaan. 
 Laita toinen kakkupohjan päälle, kostuta se huolella ja kuorruta lopulla mansikkarahkalla koko kakku!

2 kommenttia :

Janina kirjoitti...

ihan ylisöpö keinutuoli - tai miksi sitä nyt kutsutaankaan, voi että mullekkin kelpais tollanen :)

http://janinanna.blogspot.fi/

Iida kirjoitti...

Kiitos paljon (: Keinutuolini on edesmenneeltä mummoltani.