28.9.2014

BLOGIUUDISTUKSIA

Blogi etsii tällä hetkellä uutta muotoaan, joten olkaa kärsivällisiä! Kuvat ovat vielä miten sattuun sikin sokin ja yritän keksiä niille järkevää ratkaisua. Leveämpi tekstikenttä olikin haastavampi homma kuin kuvittelin!

Nyt kaikki vanhat tutut linkit löytyy blogin yläosasta heti bannerin alta. Sinne raapustan myös vähän kattavamman "minä"-osion, sillä kovin moni on toivonut pientä esittelyä minusta. En ehkä koe sitä tarpeelliseksi etusivulla, mutta mitä mieltä te olette? 

Viime postauksessa puhuinkin koruista, ja niille varasin myös oman välilehden. Arkisto löytyy sivun alareunasta ja päätin ottaa käyttöön myös tunnisteet, joita lisäilen myös vanhoihin postauksiin kunhan ehdin. 

Aiemmin olin hyvin tyytyväinen blogin ulkoasuun, enkä siksi uskaltanut lähteä muuttamaan sitä. Pelkäsin, että pilaisin jotain enkä voisikaan enää palata vanhaan. Mutta nyt kun aloin kunnolla seikkailemaan koodiviidakossa ja mylläämään blogin asetuksia, ottaisin mielelläni vastaan kehittävää palautetta! 

Ei kommentteja :