Näytetään tekstit, joissa on tunniste Askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Askartelu. Näytä kaikki tekstit

18.12.2015

LUUKKU 18: PAKETOI SIEVÄSTI

Lapsena oli tärkeää että joululahjat pysyivät salaisuutena viimeiseen hetkeen asti ja narujen ja papereiden kanssa sai jopa hieman taistella, mutta nyt pari vuotta aikuisempana kaunis paketointi saattaa viehättää niin paljon ettei lahjaa tekisi mieli avata ollenkaan. Keräsinkin muutamia ohjeita ja vinkkejä persoonallisiin, itse tehtyihin lahjapaketteihin.

Pahvilaatikon tuunaus
Tarvitset:
- pahvilaatikon
- valkoista maalia
- erikeeperiä
- sekoituskippo
- vettä
- pensselin
- servettejä
Luukku by iidapaavola92 on 500px.com
Pakettia ei välttämättä tarvitse kietoa lahjapaperiin, jos laatikko itsessään on kaunis. Pahvilaatikoita saattaa hyvässä lykyssä saada kaupoista, mutta esimerkiksi ketjukahviloihin monet tuotteet tulevat pakasteina pahvilaatikkoihin pakattuna, ja tämä minunkin käyttämäni on yksi sellaisista laatikoista. Toki tähän tarkoitukseen sopii myös esimerkiksi kenkälaatikot!
Servettien kanssa olen oikea himohamstraaja. Joka kerta kun näen kauniskuvioisia servettejä, tekisi mieli ostaa niitä. Tiedän kuitenkin, että niille on hyvin harvoin käyttöä. Tässä niille siis oiva käyttötarkoitus, ja voin taas ostaa muutaman uuden paketin jemmaan!
Luukku by iidapaavola92 on 500px.com
Ensin laatikko maalataan kauttaaltaan valkoiseksi. Itse jouduin toistamaan tämän vaiheen, sillä maali ei peittänyt ensimmäisellä kerralla tarpeeksi. Onneksi maali kuivui kuitenkin nopeasti ja seuraavan kerroksen pääsi maalaamaan puolen tunnin odottelun jälkeen.
Luukku by iidapaavola92 on 500px.com
Maalin kuivuessa erikeeperiä laimennetaan vedellä sen verran, että sitä on helpompi levittää. Laatikon koristeluun käytettävistä serveteistä tarvitaan vain päälimmäinen kerros, eli se missä on kuviointi. Älä heitä loppuja kerroksia pois, niitä tarvitaan myöhemmin!

Levitä pensselillä liimaa laatikkoon, asettele ohut servettikerros varovasti päälle, ja levitä vielä toinen kerros liimaa servetin päälle. Yritä saada suurimmat rypyt pois, mutta älä tässä vaiheessa enää yritä siirtää servettiä pois tai silottele sitä liikaa. Kostuessaan se menee hyvin helposti rikki. Pienet rypyt eivät haittaa, ne oikeastaan kuuluvat asiaan. Käy koko laatikko näin läpi. Servettejä voi myös muotoilla tai niistä voi etsiä sopivia kuvioita, jos kuvio on sellainen että se katkeaa tyhmästä kohtaa. Itse leikkasin muutaman ylimääräisen tumman kuvion tyhjän näköisiin kohtiin.
Luukku by iidapaavola92 on 500px.com
Sitten annetaan laatikon kuivua yön yli.
Luukku by iidapaavola92 on 500px.com
Laatikko tietysti vaatii vielä jotain koristusta. Näyttävä lahjanaru tai suuri rusetti näyttäisi oikein hyvältä, mutta minä hyödynsin servettien loput kerrokset ja tein laatikon päälle pompomin! Ohje löytyy TÄÄLTÄ

Korurasia
Tarvitset:
- kartonkia
- sakset
- kynän
- liimaa
- käyttämättömän cd-levyn/pyöreäpohjaisen lasin tai muun esineen jolla saa piirrettyä pyöreän muodon.
Luukku by iidapaavola92 on 500px.com

Luukku by iidapaavola92 on 500px.com
Taita paperi kaksinkerroin ja leikkaa niin, että toinen puoli on hieman leveämpi kuin toinen. Ylimääräinen osa on rasian sauma.

Luukku by iidapaavola92 on 500px.com
Käännä oikeat puolet vastakkain ja pyöristä päädyt lasilla (tai muulla pyöreällä apuvälineellä). Leikkaa piirrosta pitkin ja avaa paperi.

Luukku by iidapaavola92 on 500px.com
Tee kuvan mukaiset piirrokset lasia käyttäen, nuuttaa (eli käy läpi vaikkapa saksien terällä tai terävällä neulalla) sekä piirtämäsi kohdat, että pieni ylimääräinen saumakohta alareunassa.

Luukku by iidapaavola92 on 500px.com
Liimaa sauma sisäpuolelle ja kun liima on kuivunut, taita molemmat päädyt sisään.

Luukku by iidapaavola92 on 500px.com

Kolmanteen ja viimeiseen paketointiohjeeseen olen viime keväänä tehnyt oikein videon, joten ohjeita on helppo seurata. Tästä siis syntyy kaksi osainen lahjarasia. 

10.12.2015

LUUKKU 10: VALOA

Pimeys on minusta ihanaa, enkä muista koskaan pelänneeni sitä. Valoille herkkänä ihmisenä en voi sietää kirkaita ja välkkyviä valoja, mutta nautin hyvin paljon hämyisestä tunnelmavalaistuksesta. Pari vuotta sitten ostin vahingossa kylmän sävyisen valosarjan, joka jäi hyvin pian käyttämättä sen kirkkauden vuoksi. Löysin valot joulutarvikelaatikosta ja päätin tuunata niistä tunnelmallisemmat.
Luukku by iidapaavola92 on 500px.com
Viikon ajan istuin kärsivällisesti joka ilta taittelemassa ja näpertelemässä, ja vihdoin viimein saatoin huokaista helpotuksesta. 40 origamipalloa olivat valmiit ja kiinnitetty paikoilleen. Kylmästä tuli lämmin ja kirkkaus muuttui lempeäksi valoksi.

Origamipallon tekoon tarvitset:
- Paperia (kuten tapettia, kirjan sivuja, kuvioitua askartelupaperia...)
- Sakset
- Viivottimen
- Neulan ja lankaa
- Liimaa
- Pehmeähkön alustan, vaikkapa pahvin palan

Aloita homma leikkaamalla kaksi suorakaiteen mallista palaa. Itse tein pallot vanhan kirjan sivuista ja yhden palan koko oli n. 20cm x 7cm. Yhdestä sivusta sain siis tehtyä kaksi palaa.
Luukku by iidapaavola92 on 500px.com
Piirrä viivotinta apuna käyttäen paperiin viivoja n. 1 cm välein. | Piirrä viivat vinottain alla olevan kaavion osoittamalla tavalla.


Jos käyttämäsi paperi on paksua, nuuttaa (eli käy vielä saksien terällä tai neulalla läpi) piirtämäsi viivat. Näin seuraava vaihe onnistuu huomattavasti helpommin.

Luukku by iidapaavola92 on 500px.com
Taita pystyviivat oikeat puolet vastakkain. | Taita sivuviivat nurjat puolet vastakkain. Muista vahvistaa taitokset hyvin!

Luukku by iidapaavola92 on 500px.com
Ota tässä vaiheessa alusta käyttöön ja rei'itä neulalla jokainen pieni kolmio. Reikien paikat löytyy yllä olevasta kaaviosta. | Nyt alkaa hankalin vaihe. Taittelun pitäisi periaatteessa olla helppoa jos taitokset on tehty kunnolla ja oikein päin, mutta käytännössä tämä voi vaatia hieman aivotyöskentelyä! Toivottavasti piirtämäni nuolet helpottavat ajattelua.

Luukku by iidapaavola92 on 500px.com
Lopputuloksen tulisi näyttää tältä.


Luukku by iidapaavola92 on 500px.com
Seuraavaksi pujotetaan neula lankoineen toisen puolen rei'istä läpi. | Kiristä (varmista että taitokset menevät hyvin), tee pari solmua ja leikkaa lanka lyhyemmäksi. Langan päät jäävät pallon sisälle piiloon, joten varmuuden vuoksi niihin kannattaa jättää vähän häntää, ettei lähde purkaantumaan.
Luukku by iidapaavola92 on 500px.com
Liimaa päät yhteen niin, että kuvio pysyy jatkuvana. Anna kuivua kunnolla ennen seuraavaa vaihetta. | Pujota neula lankoineen nyt toisesta päästä reikien läpi ja tee solmu. Älä kuitenkaan kiristä sitä lopullisesti, ennen kuin valo on saatu pallon sisälle. Kun valo on tökätty sisään, kiristä ja tee pari solmua. Kiedo lanka vielä johdon ympärille ja solmi siihen, että pallo pysyy varmasti paikoillaan. Leikkaa ylimääräinen lanka pois.

Luukku by iidapaavola92 on 500px.com

5.12.2015

LUUKKU 5: JOULUKORTIT

Eilen luukusta paljastui virkattuja lumihiutaleita - ja nyt käytämme niitä joulukorteissa! Mitä pienemmällä koukulla ja ohuemmalla langalla hiutaleita malttaa virkata, sen sirompia korteista tulee. Nämä kortit ovat aikaavieviä, mutta sitäkin suloisempia. Ja jos kortit ei enää ehdi postiin, niin nämä ovat pakettikortteinakin valloittavia.

Tässä teille muutamia netistä poimittuja lumihiutalemalleja, joita olen korteissani käyttänyt.

Kun hiutaleiden tai "lumikukkien" virkkaus on tehty, loppu onkin ihan helppo homma. Valitse vain sopivan väristä kartonkia, dippaa hiutale vedellä laimennettuun erikeeperiin, purista ylimääräinen pois ja asettele kortin päälle. Sitten annat vain kuivua ja viimeistelet kortin mieleiselläsi joulun toivotuksella!

3.4.2015

POMPOM-KUKAT

"Ihania! Näyttää aivan kukilta."

oli Heidin kommentti viimeisimpään postaukseeni pompomeista. Jalmari-kissamme jätti ne täysin rauhaan, joten innostuin sitten tekemään varrellisen version näistä. Viherkasveja ei meille voi tuoda ollenkaan, sillä niiden tuoksu houkuttelee Jalmarin mutustelemaan lehdet parempiin suihin, joten nämä saavat kelvata.
Photograph pompomkukat by iidapaavola92 on 500px

31.3.2015

PAPERI POMPOM

Kevään juhlat lähestyvät, joten innostuin askartelemaan paperisia pompomeja! Näitä on tosi helppo tehdä ja askartelumateriaalikin löytyy helposti. Näiden tekoon ei tarvitse kuin paperia, siimaa tai lankaa ja sakset. Paperina voi käyttää ohuita kahviliinoja tai askartelukauppojen papereita. Näissä olen käyttänyt sekä kahviliinoja, että IKEAn paperikaupan silkkipapereita.
Photograph pompom by iidapaavola92 on 500px
Avaa päällekäin 10-15 paperiarkkia | Taittele arkit yhdessä pinossa haitariksi

Photograph pompom by iidapaavola92 on 500px
Sido keskelle siima tai lanka ripustusta varten | Muotoile päät haluamallasi tavalla

Photograph pallura by iidapaavola92 on 500px
Avaa molemmat päät viuhkoiksi ja irrota jokainen paperikerros irti toisistaan.
Ripusta ja ihaile!

10.3.2015

PURNUKKA

Rakastan lasipurkkeja ja -purnukoita. Niitä löytyy milloin mistäkin täytettynä erikoisilla kolikoilla ja tuikkukynttilöillä, kynillä ja kuivatuilla yrteillä. Lasipurkkivillitys on levinnyt myös meidän kuiva-ainehyllyyn. Tänään löysin Clas Ohlsonilta liitutaulutarroja, jotka voi leikata haluamaansa muotoon ja jotka on mahdollista käyttää useampaan kertaan. Hintaansa nähden nämä olivat oikea löytö! Liitu tarttuu pintaan hyvin, ne on helppo pyyhkäistä kostealla puhtaaksi ja tarrapinta tuntuu kestävältä. Olen ihan varma, että seuraavalla kerralla kun nappaan purkista kiinni, teksti leviää sormieni alla kun en muista että kyseessä tosiaankin on liitutaulu. Tähän tarkoitukseen nämä eivät siis ole ihan parhaimpia, mutta kestää mitä kestää; nämä ovat kivan näköisiä!
Photograph purkitpienempi by iidapaavola92 on 500px
Missähän muualla näitä voisi hyödyntää?

13.2.2015

TEE-SE-ITSE LAHJARASIA

Onneksi kylällä asuu mukavia ihmisiä, jotka auttavat hädän keskellä; tietokoneeni on elvytetty ja toimii jälleen!

Tässä siis vielä viimehetken vinkki sievän lahjarasian tekoon. Tarvitset:
*Kaksi neliön mallista kartonkia/paperia
*Sakset
*Paperiliimaa
Askarteluliikkeiden tarvikkeet ovat useimmiten turhan hintavia, joten olen ostanut papereita ja kartonkeja Tigerista ja Lidlistä. Rasian tekoon kannattaa valita jämäkkä kartonki ja tehdä taitokset huolella. Videon alussa kehotan tekemään kaksi samankokoista neliötä, mutta jos rasiasta tekee kovin pienen, kannattaa neliöistä tehdä hieman erikokoiset jotta ne valmiina menevät paremmin sisäkkäin. Isommat rasiat antavat sen verran periksi, ettei kokoeroa välttämättä tarvita. 

Videon teko oli niin hauskaa, että voisin tehdä niitä vielä lisää! Katsotaan mitä keksin jatkossa... Jalmarikin olisi halunnut osallistua ja sotki kuvaukseni kaksi kertaa, kunnes luovutti ja meni nukkumaan.