Näytetään tekstit, joissa on tunniste Herkuttelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Herkuttelu. Näytä kaikki tekstit

19.12.2015

LUUKKU 19: RIISISUKLAA

Yksi lapsuuden jouluherkku oli riisisuklaa. En ole tehnyt taikka syönyt sitä lähes kymmeneen vuoteen, mutta se muistui mieleeni nyt kun on paljon ollut puhetta kookosöljyn terveellisyydestä. Lapsuudessa riisisuklaisiin käytettiin kovetettua kookosrasvaa, mutta koska olen ulkoisesti käyttänyt jo purkillisen kylmäpuristettua kookosöljyä ihon ja hiusten hoitoon, päätin kokeilla sitä myös sisäisesti riisisuklaan joukossa.

Perusohje näyttää tältä:
100g suklaata
2rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
4dl riisimuroja

- Sulata suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen, ettei se pääse palamaan.
- Lisää joukkoon kookosöljy ja riisimurot ja sekoita kunnes murot ovat yltäpäältä suklaassa.
- Kaada vuokaan leivinpaperin päälle ja laita kylmään tunniksi. Leikkaa paloiksi ja tarjoile.
- Muista, että riisisuklaa tulee säilyttää kylmässä!
Luukku by iidapaavola92 on 500px.com
Riisisuklaankin teossa on mahdollisuus leikitellä mauilla ja ulkomuodolla. Riisisuklaamassan voi esimerkiksi laittaa muffinivuokiin, jolloin niistä tulee siistejä kauniita annoksia. Maustamisessakin on vain taivas rajana. Tähän voi käyttää valmiiksi maustettuja suklaita tai valkosuklaata, kardemummaa, kanelia, suolaa, pähkinöitä, rusinoita, vaahtokarkkeja, kuivattuja hedelmiä, kookoshiutaleita... Itse laitoin puolet suklaan määrästä tummaa suklaata ja puolet pätkiksiä! 

14.12.2015

LUUKKU 14: JOULUN PERINNERUOAT

Monilla perheellä on omat jouluruokaperinteet. Meille niitä ei vielä ole ehtinyt syntymään, sillä viime vuonna emme juurikaan olleet kotona, enkä usko että ollaan tänäkään vuonna. Anoppilaan on lyhyt matka ja on paljon mukavampaa viettää joulu yhdessä.

Omassa kodissani vanhempien luona on hyvin pitkälti samat ruoat joulupöydässä vuodesta toiseen, joskin joka vuosi on aina kokeiltu jotain uutta. On itsestäänselvyys, että joulupöydässä on porkkana-, peruna- ja lanttulaatikot, rosollia ja keitettyjä kananmunia. Lohirullia, lihapullia ja kalkkunaa. Jälkiruoaksi suklaamoussea. 

Viime vuonna suunnittelimme anoppilaan aaton ruokalistaa sen perusteella mistä kukakin pitää. Joku toivoi salaattia, toinen ei pitänyt lanttulaatikosta, mutta kinkku piti ehdottomasti olla. Minusta on mukava suunnitella erilaisia juhlia, mutta pidän joulusta niin valtavasti, etten halua poiketa perinteistä. Toisaalta taas jouluna ei voi olla liikaa ruokaa, joten laatikoiden ja rosollin lisäksi uusiakin makuja on kiva kokeilla. 

Jos minä yksin saisin päättää mitä pöytään on katettu, lista näyttäisi tältä.



Minkälaisia joulun perinneruokia teillä on? 

4.9.2015

MÖKKIRUOKAA PARHAIMMILLAAN

Kun kokki ja leipuri lähtee mökille, ei ruokakassista löydy grillimakkaraa ja lettuaineita. Kiireetön ruoanlaitto on yhtä rentouttavaa kuin mikä tahansa muukin mökkipuuha, ja mikä parasta, äidin kasvimaalta löytyy tuore salaatti, makeat tomaatit, suuret kesäkurpitsat ja kurkut ja jos jonkinmoisia yrttejä. Marjapuskista ja metsästä keräsimme jälkiruokaan raaka-aineita. Meidän ruokalistalta löytyi juustotarjotin, äyriäisrisotto ja pappilan hätävaraksi muuttunut juustokakku, sillä tulimme siihen tulokseen, että ei me mökillä mennä tällä kertaa vaikeimman kautta. Photograph ruoka by iidapaavola92 on 500px
Photograph ruoka by iidapaavola92 on 500px


5.8.2015

PIZZAKEITTO

Minulle hyvin ominaista on olla kokeilevainen ja utelias keittiössä. Lämpenen hitaasti vieraille raaka-aineille joita en ole maistanut ensin jonkun muun valmistamana, mutta yritän aina löytää tuttuihin ruokiin jotain uutta. Pari viikkoa sitten muistui mieleeni, että olen joskus tehnyt itse tomaattikeittoa. Pohjana olen käyttänyt valmista pussikeittoa ja siihen lisännyt tuoretta tomaattia ja mausteita. Nyt kuitenkin päätin tehdä kaiken ihan alusta asti itse. Keräsin kaupassa ostoskoriini nippusipulia, ison pussin suomalaisia tomaatteja, tuoretta basilikaa, sulatejuustoa ja kermaa - näillä raaka-aineilla ei voi kuin onnistua!

Ja keittohan onnistui. Koska harvalle miehelle kasvisruoka maistuu, ei Seppäkään tomaattikeitostani ensin innostunut, mutta maistettuaan sitä totesi sen maistuvan ihan pizzalle. Tätä ajatusta lähdimme kehittämään ja viime lauantaina tarjosimme vieraillemme alkupalaksi pizzakeittoa - keittoa jonka jokainen sai maustaa haluamallaan tavalla. Keiton lisukkeiksi olimme valinneet samanlaisia täytteitä, joita moni laittaisi pizzaansa; sinihomejuustoa, pekoni- ja sipulirouhetta, katkarapuja ja pepperonia. Lisäksi tarjosimme keiton kanssa patonkia ja ciabattaa.
Photograph tomaattikeitto by iidapaavola92 on 500px
Kahden viikon sisään keitän nyt kolmatta kattilallista pizzakeittoa, joten tässä odotellessa paljastan reseptini teillekin.

PIZZAKEITTO

15 keskikokoista tomaattia
1 sipuli (/nippusipuli)
2-3 valkosipulin kynttä
1 bataatti
1 kasvisliemikuutio
2-3 dl vettä
2 dl ruoka- tai kuohukermaa
1 pkt sulatejuustoa (vaikka koskenlaskijaa)
kourallinen tuoretta basilikaa
1 tl mustapippuria

- Kalttaa tomaatit. Keitä siis reilu määrä vettä kattilassa, leikkaa veitsellä tomaattien pohjiin kaksi ristikkäistä viiltoa ja upota tomaatit kiehuvaan veteen. Kun kuori alkaa halkeilla, nosta tomaatit kylmään vesiastiaan. Nyt tomaatteja on helppo käsitellä ja kuori irtoaa helposti. Poista kannat ja pilko tomaatit muutamaan osaan.
- Paloittele kuorittu bataatti ja sipulit.
- Keitä tomaatteja, sipuleita ja bataattia kasvisliemessä. Vettä ei tosiaankaan tarvitse kuin tuon 2-3dl, sillä tomaateissa on tosi paljon nestettä. Ei siis kannata huolestua vaikka ruoka näyttäisi tässä vaiheessa ennemminkin padalta kuin keitolta. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla kunnes bataatit ovat kypsiä.
- Lisää kerma, sulatejuusto ja mausteet, ja soseuta sauvasekottimella sileäksi.
- Maista keittoa ja lisää suolaa jos siltä tuntuu.
Photograph tomaattikeitto by iidapaavola92 on 500px
Sitten vain kehittelemään mieleisiä täytteitä!

7.6.2015

GRILLILEIPÄNEN

Eilen pidimme Sepän kanssa pihan siivouspäivän ja rakensimme omenapuiden katveeseen uuden grillipaikan. Olin päättänyt, että tänään en tee mitään järkevää joten minulla oli aikaa laittaa ruokaa. Grilliin päätyikin halloumia, raakamakkaroita, kaalia, tomaatti-kesäkurpitsa-ananas-pekonivartaita ja nokkos-kauraleipää.
Photograph grilliruokaapienempi by iidapaavola92 on 500px
Grillissä paistettua leipää en ollutkaan koskaan kokeillut, joten nyt sen tekoon oli hyvin aikaa. Grillileiväksihän sopii oikeastaan mikä tahansa leipä- tai sämpylätaikina. Tärkeää on vain litistää leipä lätyksi, että se ehtii paistua kunnolla. Ehkäpä kuomullisessa grillissä myös tavalliset sämpylät ja leivät onnistuvat hyvin, mutta meidän grilli on yksinkertaisuudessaan vain muurikkapannu tai ritilä avotulen päällä.
Photograph grillileipä by iidapaavola92 on 500px
Omaan leipääni käytin vehnäjauhoja, hieman durumvehnäjauhoja, kauraleseitä ja kuivattua nokkosta. Leipään kannattaa myös lisätä reilusti suolaa. Valmista leipää maistellessani totesin, että tällaiseen lisukeleipään sopisi aika hyvin suurikiteisempi suola, joko taikinaan tai leivän pinnalle. Kohotin leipäset lämpimän saunan lauteilla liinan alla ja paistoin kuivalla muurikkapannulla. 
Photograph grillileipä by iidapaavola92 on 500px

5.5.2015

KUMMITYTTÖ 1V.

Päivitykseni jatkuvat juhlinnan merkeissä, sillä kummityttöni Evelinin synttäreitä vietettiin seuraavana viikonloppuna omista pippaloistani. Matkasimme Evelinin tädin kanssa täältä Jyväskylän suunnalta Tampereelle kahvittelemaan lähipiirin kesken. Tytön äiti oli loihtinut ihanat perhosteemaiset kutsut ja leiponut kaikki herkut itse. 
Photograph evelinv by iidapaavola92 on 500px

Photograph evelinv by iidapaavola92 on 500px
Ihastelin pöytään luonnosta kerättyjä kukkia, sillä minä tein täällä vasta pari päivää sitten ensimmäiset havainnot leskenlehdistä! 
Pian minäkin pääsen ihastelemaan vanhempieni pihan valkovuokkomerta, josta siskoni lähetti kuvan. Lähden nimittäin ensi viikonlopuksi äidin ja isän luo viettämään äitienpäivää.  

19.4.2015

SYNTYMÄPÄIVÄPIPPALOT

Vaikka 23-vuotissyntymäpäivääni on vielä melkein kuukausi aikaa, järjestin tänä viikonloppuna syntymäpäiväjuhlat, joihin kutsuin ystäviäni eteläisemmästä Suomesta. Koska välimatkaa on pahimmillaan reilut 300km, ei tapaaminen onnistu ihan noin vaan ja tämä viikonloppu tuntui sopivan kaikille.
Photograph herkkuja by iidapaavola92 on 500px
En kaipaa suuria. Nautin hyvästä ruoasta ja seurasta, saunomisesta ja oleskelusta. Katsoimme Muumit Rivieralla ja söimme paljon!
Photograph o by iidapaavola92 on 500px
(Kuva: Elli Amandaily)

Photograph o by iidapaavola92 on 500px
Naudanlihawokkia (valmistettuna ulkona muurikkapannulla), salaattia, pähkinöitä, erilaisia juustoja, itse leivottua artesaanileipää ja valkoviiniä. Illalla tarjosin aura-valkosipulietanoita, siskoni leipomaa herkullista tomaatti-mozzarellapiirakkaa, sitruunapullaa, minttu-suklaakääretorttua ja karkkia. Aamulla herkuttelu huipentui vasta paistettuihin croissantteihin, kaurapuuroon mansikoilla ja mustikoilla, ja edellisillalta ylijääneisiin kekseihin, juustoihin ja viinirypäleisiin. Jos väitän, että istuimme 24 tunnin aikana 6 tuntia ruokapöydässä, en varmaankaan ihan kamalan paljon valehtele!
Photograph jalmariunilla by iidapaavola92 on 500px
Jalmarille tämä viikonloppu oli rankka, kun pieni mökkimme oli täynnä iloisia ja kovaäänisiä naisia!

12.2.2015

HERKKUJA YSTÄVÄLLE

Ystävänpäivä lähestyy ja päätin jakaa nyt hieman ennakkoon pienen lahjaidean. Minulla ei vielä ole täällä Saarijärvellä kovin montaa ystävää, mutta eräälle nuorelle naiselle ajattelin tehdä näistä yllätyspaketin.
Photograph blogiinf by iidapaavola92 on 500px
Tammikuun herkkulakko piti oikein hyvin ja minun oli tarkoitus tehdä näitä fudgeja itselleni palkkioksi hienosta suorituksesta. Loppukuu oli kuitenkin niin kiireinen, ettei aikaa ja jaksamista löytynyt, joten toteutan tämän nyt! Samalla pääsen myös kokeilemaan neliön mallisia leivosvuokia jotka sain vanhemmiltani joululahjaksi. Toki nämä voi tehdä vaikka uunipellille, mutta minusta tällaisissa herkuissa ulkonäkö on yhtä tärkeä kuin maku! Kävin läpi muutamia fudgeohjeita, mutta päädyin lopulta näihin, sillä lähestulkoon kaikki raaka-aineet löytyy kotoa -tai ainakin lähikaupasta.
Photograph blogiinf by iidapaavola92 on 500px

Cashew-vaniljafudge:
3dl kuohukermaa
3dl sokeria
3rkl hunajaa
50g voita
2tl vaniljasokeria (tai 0,5-1tl esanssia)
kourallinen suolattuja cashew-pähkinöitä
->> koristeeksi kokonainen pähkinä ja sormisuolaa

Kiehauta kerma ja sokeri paksupohjaisessa kattilassa. Lisää hunaja ja voi, ja anna seoksen porista hissukseen niin kauan, kunnes vaahto on laskeutunut. Mausta vaniljalla. Fudgemassa on valmista kun lämpötila on 116 astetta. Jos et omista lämpömittaria, voit tiputtaa kylmään veteen vähän massaa ja jos se jähmettyy muovailtavaksi, se on valmista. Vatkaa sähkövatkaimella kuumaa massaa niin, että sen väri muuttuu hieman vaaleammaksi ja massa alkaa jämähtää jäähtyessään. Lisää loppuvaiheessa pieneksi rouhitut pähkinät ja levitä öljyllä voideltuun vuokaan tai pellille leivinpaperin päälle. Koristele fudge haluamallasi tavalla ja vie kylmään jähmettymään. Leikkaa paloiksi öljytyllä tai lämmitetyllä kuivalla veitsellä, jotta leikkuupinnasta tulee siisti. 
Photograph blogiinf by iidapaavola92 on 500px


Chili-suklaafudge:
3dl kuohukermaa
3dl sokeria
3rkl hunajaa
50g voita
200g tummaasuklaata
hyppysellinen suolaa
chiliä maun mukaan
->> koristeeksi pala suklaata

Kiehauta kerma ja sokeri paksupohjaisessa kattilassa. Lisää hunaja ja voi, ja anna seoksen porista hissukseen niin kauan, kunnes vaahto on laskeutunut. Fudgemassa on valmista kun lämpötila on 116 astetta. Jos et omista lämpömittaria, voit tiputtaa kylmään veteen vähän massaa ja jos se jähmettyy muovailtavaksi, se on valmista. Lisää pilkottu tummasuklaa ja sekoita tasaiseksi joukkoon. Vatkaa sähkövatkaimella kuumaa massaa niin kauan että se alkaa jämähtää. Lisää loppuvaiheessa suola ja tuoretta tai jauhettua chiliä maun mukaan. Levitä öljyllä voideltuun vuokaan tai pellille leivinpaperin päälle. Koristele fudge haluamallasi tavalla ja vie kylmään jähmettymään. Leikkaa paloiksi öljytyllä tai lämmitetyllä kuivalla veitsellä, jotta leikkuupinnasta tulee siisti.
Photograph blogiinf by iidapaavola92 on 500px

Tapahtui onneton asia tätä postausta tehdessä; tietokoneeni nimittäin pimeni. Minulla oli teille tehtynä video, jossa opetan lahjarasian teon ja yritän nyt saada koneeni kuntoon ennen ystävänpäivää. Toivotaan parasta!

4.1.2015

ÖVERI-HERKKUKAAKAO

Koska vietän itse herkutonta tammikuuta ajattelin jakaa teille tämän yltiöherkullisen kaakaon ohjeen, ehkä kiusatakseni itseänikin hieman. Minäkin pääsen nautiskelemaan tästä toivottavasti sitten helmikuun paukkupakkasilla... Tällä samaisella kaakaojauheella täytin lasipurnukoita joululahjaksi ystävilleni. Tätä kaakaojauhetta kannattaa tehdä isompi satsi kerralla ja purkittaa myöhempää käyttöä varten, sillä ainesosia on aika monta ja perinteiseen kaakaoon verrattaen tämä on aika työläs tehdä. Jos kerralla ei halua tehdä litraa kaakaota, voi jauhetta käyttää yhden ruokalusikallisen maitodesiä kohden.

Photograph blogiin by iidapaavola92 on 500px

Herkkukaakao:
1 l maitoa
2 rkl maissitärkkelystä
3 rkl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
65g raastettua tummaa suklaata
35g raastettua valkoista suklaata
Ripaus kanelia
Ripaus merisuolaa
-Koristeeksi vaahtokarkkeja, vaahdotettua kuohukermaa, kinuski- tai suklaakastiketta, nonparelleja tai mitä ikinä mieleen juolahtaakaan!

Yhdistä kaikki kuivat aineet. Kiehauta maito kattilassa ja lisää kaakaojauhe hyvin vispaten. Keitä kaakaota miedolla lämmöllä pari minuuttia, kunnes se hieman sakenee. Kaada mukiin ja nauti mieleistesi lisukkeiden kera. Ihania herkkuhetkiä!

Photograph blogiin by iidapaavola92 on 500px