Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhlat. Näytä kaikki tekstit

24.7.2015

JÄNNITTÄVÄ AVAJAISPÄIVÄ

Tasan viikko sitten perjantaipäivä oli täynnä jännitystä. Kiirettä ja tekemistä riitti kun rakensimme aitoja, siivosimme pihaa, laitoimme ruokaa, somistimme uutta myymälää ja yritimme saada kaiken ajoissa valmiiksi. Onneksi ystäviltämme löytyy talkoohenkeä, eikä kaikesta tarvinnut selviytyä yksin. Illan koittaessa kävin vielä keräämässä tien penkalta suuret kimput kukkia juhlapaikalle. 
Lauantaiaamuna jatkoimme hyvin nukutun yön jälkeen hommia. Olimme ilmoittaneet pajan ja myymälän avajaisten alkavaksi klo 10, joten kovin paljon aikaa ei ollut. Kyseisellä kellonlyömällä nokipannukahvi oli kuitenkin keittymässä ja tuvassa puuhellalla hauduteltua neljänviljan puuroa ja uuniomenhilloa tarjoiltiin jo ensimmäisille. Olin itse kolme päivää paistanut nyhtöpossua ja edellisenä iltana käsipelin raastanut anopin kanssa kaali-porkkanasalaattia 200 vieraalle, joten koin luonnolliseksi paikaksi olla tarjoilemassa ruokia. Koska olimme jakaneet kaikille avointa kutsua pitkin kyliä, oli mahdotonta sanoa etukäteen kuinka paljon saamme kävijöitä, mutta ruokaa oli tarpeeksi ja se sai paljon kehuja. Loppujenlopuksi tapahtuma oli oikein onnistunut, aurinko paistoi, musiikkiyhtye esiintyi useaan kertaan loistokkaasti ja halukkaat pääsivät Hanna-mummun öljyhierontaan. 
Yllä olevan kutsun olisin tietenkin teille voinut jakaa etukäteen, mutta eihän siinä kiireessä ja tohinassa ehtinyt ajatella sellaisia! Tuossa kuitenkin on nyt osoite, josta löytyy sekä paja että myymälä, joka on avoinna aina kun joku on kotona. Palsanpuron Pajan löytää myös Facebookista (KLIK). Kotisivut ovat tekeillä ja nettikauppakin aukaistaan jossain vaiheessa. Yhteyttä voi ottaa Facebookissa tai laittaa sähköpostia osoitteeseen palsanpuronpaja@hotmail.com.

Mutta jotta tämä postaus ei aivan menisi pelkäksi mainostamiseksi, esittelen teille hieman myymälää! Yleisluontoisia kuvia saan toivottavasti vielä tämän vuoden puolella, kun saan lainaksi tarkoitukseen sopivan objektiivin. Omilla vehkeilläni noin pientä tilaa on mahdoton kuvata, joten olen päättänyt olla edes yrittämättä. 
Photograph avajaiset by iidapaavola92 on 500px

Photograph avajaiset by iidapaavola92 on 500px

Photograph avajaiset by iidapaavola92 on 500px

Photograph avajaiset by iidapaavola92 on 500px

Photograph avajaiset by iidapaavola92 on 500px

Photograph avajaiset by iidapaavola92 on 500px
Yllä olevasta kuvasta pitänee mainita sellainen asia, että virkkausintoni on johdattanut minut koukkimaan ohuista langoista pienillä koukuilla siroja pitsejä ja tällaisia korvakoruja. Niistäkin voi kysellä pajan facebookissa ja voin ottaa yksittäiskuvia jos jotakuta kiinnostaa.

5.5.2015

KUMMITYTTÖ 1V.

Päivitykseni jatkuvat juhlinnan merkeissä, sillä kummityttöni Evelinin synttäreitä vietettiin seuraavana viikonloppuna omista pippaloistani. Matkasimme Evelinin tädin kanssa täältä Jyväskylän suunnalta Tampereelle kahvittelemaan lähipiirin kesken. Tytön äiti oli loihtinut ihanat perhosteemaiset kutsut ja leiponut kaikki herkut itse. 
Photograph evelinv by iidapaavola92 on 500px

Photograph evelinv by iidapaavola92 on 500px
Ihastelin pöytään luonnosta kerättyjä kukkia, sillä minä tein täällä vasta pari päivää sitten ensimmäiset havainnot leskenlehdistä! 
Pian minäkin pääsen ihastelemaan vanhempieni pihan valkovuokkomerta, josta siskoni lähetti kuvan. Lähden nimittäin ensi viikonlopuksi äidin ja isän luo viettämään äitienpäivää.  

19.4.2015

SYNTYMÄPÄIVÄPIPPALOT

Vaikka 23-vuotissyntymäpäivääni on vielä melkein kuukausi aikaa, järjestin tänä viikonloppuna syntymäpäiväjuhlat, joihin kutsuin ystäviäni eteläisemmästä Suomesta. Koska välimatkaa on pahimmillaan reilut 300km, ei tapaaminen onnistu ihan noin vaan ja tämä viikonloppu tuntui sopivan kaikille.
Photograph herkkuja by iidapaavola92 on 500px
En kaipaa suuria. Nautin hyvästä ruoasta ja seurasta, saunomisesta ja oleskelusta. Katsoimme Muumit Rivieralla ja söimme paljon!
Photograph o by iidapaavola92 on 500px
(Kuva: Elli Amandaily)

Photograph o by iidapaavola92 on 500px
Naudanlihawokkia (valmistettuna ulkona muurikkapannulla), salaattia, pähkinöitä, erilaisia juustoja, itse leivottua artesaanileipää ja valkoviiniä. Illalla tarjosin aura-valkosipulietanoita, siskoni leipomaa herkullista tomaatti-mozzarellapiirakkaa, sitruunapullaa, minttu-suklaakääretorttua ja karkkia. Aamulla herkuttelu huipentui vasta paistettuihin croissantteihin, kaurapuuroon mansikoilla ja mustikoilla, ja edellisillalta ylijääneisiin kekseihin, juustoihin ja viinirypäleisiin. Jos väitän, että istuimme 24 tunnin aikana 6 tuntia ruokapöydässä, en varmaankaan ihan kamalan paljon valehtele!
Photograph jalmariunilla by iidapaavola92 on 500px
Jalmarille tämä viikonloppu oli rankka, kun pieni mökkimme oli täynnä iloisia ja kovaäänisiä naisia!

10.8.2014

PALJON ONNEA TOVE JANSSON

Eilen oli Tove Janssonin syntymäpäivä. Kaikki varmasti yhdistävät tämän naisen muumien luojaksi, mutta hän oli myös pilapiirtäjä, sarjakuvataitelija ja filosofi. Ensisijaisesti hän kuitenkin piti itseään taidemaalarina. Tove käsitteli tuotannossaan luontevasti vaikeitakin asioita; yksinäisyyttä, riittämättömyyttä, alkoholia ja kuolemaa, ja otti kantaa vähemmistöjen, naiseuden ja homoseksuaalisuuden teemoihin. Osittain näitä teemoja sivutaan myös muumikirjoissa, joiden alkuperäinen tarkoitus olikin kaiketi olla aikuisten satukirjoja.

Tällä viikolla on telkkarissa näytetty paljon Tove Janssonista kertovia dokumentteja, joista osan linkitin tähän alle. Aion itse katsoa kaikki läpi hieman paremmalla aikaa. 

Minä olen intohimoinen muumifani. Yhä edelleen jaksan katsella muumipiirrettyjä ja olen lukenut muumikirjat montamonta kertaa ja aion lukea ne vielä vähintään yhtä monta kertaa uudelleen. Sarjakuvia olen silloin tällöin selaillut, ja nyt aion ottaa projektiksi lainata kirjastosta ne kaikki! Tiesittekö, ettei muumit alkujaan olleet lempeitä ja ystävällismielisiä, vaan mustia, punasilmäisiä ja laihoja demonimaisia hahmoja. Useimmiten näillä pahoilla olennoilla oli myös sarvet päässä!

Kun muumeista tehtiin uusia jaksoja, joissa he seikkailivat nukkemaisina hahmoina, en innostunut siitä lainkaan. Muumit näyttivät ja tuntuivat turhan vierailta, ja jotenkin vääränlaisilta. Mutta nyt, tulevana syksynä, teattereihin tulee elokuva Muumit Rivieralla, joka on mielestäni hirvittävän hauskasti toteutettu! Animaatio vastaa tyylillisesti hyvin paljon sarjakuvaa, jonka pohjalta elokuva on tehty. Tämä on ehdottomasti käytävä katsomassa!

Me juhlistimme syntymäpäivää pienimuotoisesti muumimamman pannukakuilla ja tuore-vaapukkahillolla!
letutblogiin